Pol Pot

Pol Pot
ប៉ុល ពត
Kambodžan 29. pääministeri
14. huhtikuuta 1976 – 27. syyskuuta 1976 25. lokakuuta 1976 – 7. tammikuuta 1979
Edeltäjä	Khieu Samphan Nuon Chea
Seuraaja	Nuon Chea Pen Sovan
Henkilötiedot
Syntynyt	19. toukokuuta 1925 Kâmpóng Thum, Ranskan Indokiina
Kuollut	15. huhtikuuta 1998 (72 vuotta) Anlong Veng, Kambodža
Puoliso	Khieu Ponnary (ero.) Mea Son
Tiedot
Puolue	Kambodžan kommunistinen puolue
Uskonto	ateisti (aiemmin Theravada-buddhalaisuus)
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Pol Pot (khmeriksi ប៉ុល ពត, Pŏl Pôt; synt. Saloth Sar, khmeriksi សាឡុត ស, Salŏt Sâ; 19. toukokuuta 1925 – 15. huhtikuuta 1998) oli punaisten khmerien (angkar padevat, ’vallankumouksellinen organisaatio’) johtaja ja Demokraattisen Kamputsean pääministeri 1976–1979. Pol Potin johdolla punakhmerit yrittivät luoda maahan agraariutopian.

Varhainen elämä

Pol Pot syntyi Kâmpóng Thumin lähellä olleessa kylässä vuonna 1925. Hänen alkuperäinen nimensä oli Saloth Sâr. Hän oli yhdeksänlapsisen perheen toiseksi nuorin lapsi, ja hänen isänsä oli maanomistaja ja maanviljelijä Pen Saloth ja äitinsä Nok Sem. Saloth Sâr lähetettiin kuusivuotiaana asumaan rikkaampien sukulaisten luokse monien muiden kambodžalaislapsien tapaan. Hänet lähetettiin Phnom Penhiin veljelleen, joka työskenteli kuninkaallisessa palatsissa.

Saloth Sâr ei päässyt opiskelemaan peruskoulun jälkeen lukiota vastaavia opintoja ja opiskeli sen sijasta puusepäksi ammattikoulussa.

Saloth Sâr sai vuonna 1949 stipendin Pariisiin. Hän opiskeli Ranskassa radiotekniikkaa kolmen vuoden ajan. Hän liittyi siellä Ranskan kommunistisen puolueen toimintaan ja tutustui siellä muun muassa Son Seniin ja Ieng Saryyn, joista tuli hänen pitkäaikaisia liittolaisiaan. Ranskassa Saloth Sar tapasi myös tulevan vaimonsa Khieu Ponnaryyn. Saloth Sâr muisteli itse myöhemmin Ranskan aikaansa ja kertoi, että hänen koulunkäyntinsä hiipui samalla, kun hän alkoi osallistua aktiivisemmin radikaaliin toimintaan.

Toiminta vastarintaliikkeessä ja vallankumous

Saloth Sar palasi 1953 Kambodžaan ja toimi aktiivisesti maanalaisessa kommunistisessa vastarintaliikkeessä nimeltä Punaiset khmerit. Tuohon aikaan kommunistit johtivat kapinaa Ranskan Indokiinan miehitysvaltaa vastaan. Kansannousun keskus oli Vietnamissa, mutta kapinallisliikehdintää oli myös Kambodžassa ja Laosissa. Saloth Sar liittyi Việt Minhiin, mutta huomasi pian, että he keskittyivät ainoastaan naapurimaahan Vietnamiin. 1954 Ranska vetäytyi Indokiinasta, mutta myös Việt Minh vetäytyi Pohjois-Vietnamiin kuningas Norodom Sihanoukin järjestäessä vaalit. Sihanoukin johtama puolue voitti kaikki paikat kommunisteja vastaan - osin suosituimmuutensa takia, osin käyttämällä uhkailua.

Saloth Sar tapasi salaisesti vuonna 1960 muiden kambodžalaisten kommunistien kanssa, ja he erottivat Indokiinan kommunistisesta puolueesta oman khmerien työväenpuolueen. Kahdessa vuodessa Saloth Sar kohosi puolueen pääsihteeriksi. Hän peri paikan hämärissä olosuhteissa kuolleelta Tou Samouthilta. Saloth Sar pakeni Sihanoukin salaista poliisia ja vietti vuosikymmenen piileskellen ja kouluttaen värvättyjä joukkoja. Kiinassa Saloth Sar vieraili hieman ennen kulttuurivallankumousta ja havainnoi monia kiinalaisen yhteiskunnan piirteitä, joita otti myöhemmin käyttöön Kambodžassa.

Vietnamin sodan laajentuminen auttoi Kambodžan kommunistista liikettä. Lisäksi Băt Dâmbângin maakunnan vuoden 1967 talonpoikaislevottomuudet toivat kommunisteille lisää kannattajia. Puolue alkoi tämän jälkeen määrätietoisesti kanavoimaan maaseutuväestön tyytymättömyyttä omaan toimintaansa. Kuningas Norodom Sihanoukia kritisoitiin kotimaassaan Vietnamin sodan kumpienkin osapuolten tukemisesta. Kansalliskokous syöksi hänet vallasta maaliskuussa 1970 ja korvasi hänet entisellä pääministerillä, Lon Nolilla. Raivostunut Sihanouk yhdisti voimansa Punaisten khmerien kanssa, mikä syöksi Kambodžan syvemmälle Vietnamin sotaan.

Protestiksi vallasta syrjäytykselle Sihanouk siirsi tukensa Pol Potin puolelle. Samana vuonna Richard Nixon määräsi sotilastoimien ulottamisesta Kambodžan puolelle tavoitteena tuhota Etelä-Vietnamin rajan pinnassa olleet Vietkong-sissien turvapaikat. Sihanoukin tuki ja raivo amerikkalaisten invaasiosta ajoi monet Pol Potin puolelle ja pian Lon Nolin hallitus kontrolloi ainoastaan kaupunkeja. Kun Yhdysvallat lähti Vietnamista ja Vietkong Kambodžasta, punakhmerit jatkoivat taistelua. Lon Nolin hallinto romahti kykenemättömänä rauhoittamaan maata. 17. huhtikuuta 1975 Kambodžan kommunistinen puolue valloitti Phnom Penhin ja Lon Nol pakeni Yhdysvaltoihin. Norodom Sihanouk palasi valtaan 1975.

Pol Pot Demokraattisen Kamputsean pääministerinä

Pol Pot Romanian sosialistisen tasavallan presidentin Nicolae Ceaușescun kanssa vuonna 1978.

Demokraattinen Kamputsea perustettiin 5. tammikuuta 1976 ja 2. huhtikuuta kuningas Sihanouk syrjäytettiin. Khieu Samphanista tuli uuden hallinnon valtionpäämies ja Pol Potista pääministeri. Saloth Sar oli valinnut vallankumousnimekseen Pol Potin, ja hän pystyi pitämään oikean identiteettinsä salassa yli vuoden ajan. Vasta vuonna 1979 hän myönsi haastattelussa alkuperäisen nimensä. Länsimaissa Kambodžan uudesta hallinnosta ei tiedetty juuri mitään, ja vasta syyskuussa 1977 Pol Pot esiintyi ensimmäisen kerran julkisuudessa. Hän piti pitkän puheen Kambodžan kommunistisen puolueen 17-vuotispäivänä. Max Jakobsonin mukaan länsimaiden kiinnostus Indokiinaa kohtaan sammui viimeisten yhdysvaltalaisten vetäydyttyä Vietnamista: esirippu laskeutui Kaakkois-Aasian maiden eteen ja Eurooppa käänsi niille selkänsä.

Pol Pot aloitti koko maan läpäisevät sosialistiset reformit. Punakhmerit evakuoivat kansalaiset kaupungeista maalle, missä heidät pakotettiin kolhooseihin. Omaisuudesta tuli yhteistä ja koulutus järjestettiin yhteiskouluissa. Pol Potin hallinto oli erityisen jyrkkä poliittista toisinajattelua ja vastarintaa kohtaan. Tuhansia poliitikkoja ja byrokraatteja tapettiin, kun Phnom Penhistä tehtiin aavekaupunki. Monet muutkin kuolivat nälkään, sairauksiin tai teloituksiin. Maamiinoja, joita Pol Pot kutsui ”täydellisiksi sotilaikseen”, levitettiin laajalti ympäri maaseutua. Punaisten khmerien uhriluvusta kiistellään, mutta maassa kuoli Pol Potin hallinnan aikana toista miljoonaa ihmistä.

Punakhmerien hallinnon kukistuminen alkoi, kun Pol Pot hyökkäsi Vietnamiin ja yritti saada hallintaansa Vietnamille kuuluvia raja-alueita. Vietnamilaiset joukot hyökkäsivät 25. joulukuuta 1978 Kambodžaan, ja ne valtasivat Kambodžan nopeasti ja kaatoivat Pol Potin hallinnon.

Viimeiset vuodet

Pol Potin hauta Kambodžassa.

Pol Pot pakeni Thaimaahan Kambodžan rajan läheisyyteen ja jatkoi sieltä taisteluaan vietnamilaisten tukemaa Phnom Penhin hallintoa vastaan. Kiina ja Thaimaa tukivat Pol Potia ja tämän kannattajia ja antoivat lääketieteellistä ja sotilaallista apua. Kiinan liittolaisena Pol Pot oli Neuvostoliiton vihollinen. Etenkin Yhdysvallat ja Kiinan kansantasavalta estivät Vietnamin asettaman nukkehallituksen pääsyn Yhdistyneisiin kansakuntiin (YK). Noudattaen reaalipolitiikan linjaansa, Yhdysvallat pyrki estämään kaikkia Vietnamin valtapyrkimyksiä. Autonomistina Pol Pot vastusti Neuvostoliiton hegemonista valta-asemaa ja tästä syystä Yhdysvallat, Thaimaa ja Kiinan kansantasavalta pitivät häntä hyvänä vaihtoehtona Vietnamiin kallellaan olevan hallinnon sijaan.

Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan mukaan törkein rikos oli hyökkäys toista suvereenia valtiota vastaan, ja tähän Vietnam oli syyllistynyt ottamalla Kambodžan hallintaansa asevoimin. Tämän vuoksi YK:n yleiskokouksen enemmistö äänesti Pol Potin hallituksen valtakirjojen puolesta vielä vuosia Pol Potin syrjäyttämisen jälkeen. Näin menettelivät useimmat suvereeniudestaan tiukasti kiinni pitävät sitoutumattomat valtiot, samoin länsimaat sekä Pohjoismaiden ryhmä, mukaan lukien Suomi. Kylmän sodan realiteetit sivuuttivat moraalin vaatimukset eikä sen aikana kansanmurhaa tunnustettu samalla tavoin kuin 1990-luvulla Jugoslavian hajoamissodissa, Ruandassa ja Burundissa (Ruandan kansanmurha) sekä 2000-luvulla Sudanin Darfurissa. Ensimmäiset punakhmerien johtajat, muiden muassa ”kansanmurhan aivoiksi” luonnehdittu Nuon Chea, todettiin syyllisiksi kansanmurhaan ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan vasta vuonna 2014, jolloin teoista oli kulunut jo lähes neljä vuosikymmentä.

Vietnam vetäytyi 1989 Kambodžasta. Pol Pot kieltäytyi yhteistyöstä rauhanprosessin kanssa ja jatkoi taistelua uutta liittoumahallitusta vastaan. Punaiset khmerit jatkoivat taistelua hallituksen joukkoja vastaan, kunnes 1996 taistelumoraaliltaan kuihtuneet joukot alkoivat murentua karkuruuden lisääntyessä. Moni tärkeistä johtajistakin loikkasi hallituksen riveihin.

Pol Pot määräsi lähes koko elämänmittaisen oikean kätensä Son Senin ja hänen 11 perheenjäsenensä teloituksen 10. kesäkuuta 1997, koska he halusivat sopia hallituksen kanssa. Sitten Pol Pot pakeni pohjoiseen turvapaikkaansa, mutta joutui kuitenkin punaisten khmerien armeijan päällikön Ta Mokin vangitsemaksi. Hänet tuomittiin elinikäiseen kotiarestiin. Huhtikuussa 1998 Ta Mok pakeni metsiin hallituksen uuden hyökkäyksen ajamana ja vei Pol Potin mukanaan. 15. huhtikuuta 1998 Pol Pot kuoli. Hänen kuolinsyykseen ilmoitettiin sydänkohtaus.

Kirjallisuutta

• Courtois, Stéphane et al.: Kommunismin musta kirja: Rikokset, terrori, sorto. (Suomentajat: Kaarina Turtia, Matti Brotherus ja Heikki Eskelinen) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25073-2

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pol Pot Wikimedia Commonsissa